lauantai 25. elokuuta 2012

Kyllä vanhatkin vielä jaksavat...

...vaikkakin pieniä vammoja kärsineenä :D. Jaksettiin tosiaankin saunomisen jälkeen lähtä kaupunniin ja olihan ihan mahti-ilta! Oltiin jopa ihan valomerkkiin asti, Wuhuu \o/ !! DJ olisi saanut soittaa välillä paskempaakin musiikkia, että oltaisiin päästy hetkeksi vanhoja jalkojamme lepuuttamaan :D. Mullakin oli korkoa jaloissa, niin olihan se 3½ tunnin lähes non-stop-humppaamisen jälkeen yhtä helvettiä päästä kävelemään autoon ja autosta kotiin ja sänkyyn... Pieni rakkokin löytyi aamulla jalasta :D. Onnistuneen illan merkki siis!
Ja olin silloin 4 aikaan niin sippi, etten jaksanut edes meikkejä pestä naamasta (tämä on _todella_ harvinaista itselleni!) ja tällainen meikki mulla oli:

Tässä jälleen yksi osoitus UDPP:n pysyvyydestä! Meikkasin silmäni eilen illalla noin 8-9 pintaan ja olen nukkunut nuo silmissä, kuva otettu 9 aikaan tänä aamuna :D.
Meikissä käytin MN:n jätti-luomiväripalettia (Fash-merkkinen ja Amazon.comista tilattu), käytin vaaleaa lilaa ja vaaleanpunaista sisänurkkaan ja ulkonurkkaan tummanharmaata ja hopeaa. Ja olivat tosiaan tuollaisia "metallin"hohtoisia. Ja tosiaan, en edes baarissa meikkiä korjannut, kun sitä palettia ei luonnollisesti mukana ollut :).

Ja tässä ollaan eilen illalla täydessä tällingissä. Hiukset ovat MN:n "kihartamat" ja visiointi tapahtui sekä MN:n että KN:n yhteistoimesta. Tästä siis kaunis kiitos heille ^_^.
Jalassa mulla oli ne reissusta ostamani mustat Lee Cooperin farkut ja paita on MN:n, Miamista viime kesänä ostettu. Mä kyllä tarjouduin ostamaan itselleni tuon paidan, mutta vielä ei MN ollut halukas myymään ;D.

Joo, aattelin että olisin vielä parit loppuneet tähän esitellyt, mutta en jaksa :p. Kyllähän tässäkin jo on asiaa tarpeeksi...
Nyt voisin lähtä mussuttamaan suklaata tuonne sohvalle! Huomenna taas jatkuu loppuneet!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Ihan ällistyttävän hyvin pysyneet meikit päässä! 0.o Ja tosi nätti meikki onkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itelläkin leuka loksahti auki, kun odotin näkeväni glitter-panda-silmäisen olion katsovan peilistä :D. Edes ripsivärit eivät olleet pahasti rapisseet pois, jota hämmästelin myös!
      Tulinkin johtopäätökseen, että mun on täytynyt nukkua kuin tukki ihan paikoillaan, kun yleensä vähintään ripsarit ovat lähteneet veke, jos en oo meikkejä jaksanut pois pestä baari-illan jälkeen :D.
      Tai sitten nuo luomivärit ovat laadultaan aivan huippuluokkaa!

      Poista
  2. Noniin laitetaas uudestaan ja oikoluetaan ennen julkaisua.. pieniä kirjoitusvirheitä teksti täynnä xD

    Hyvin pysyneet meikit, tää on sitä kunnon laatutestausta ;D mulla kyl lähtee öisin suurimmaks osaks meikit veke, vaik ois kui hyvin naamas kii.. saattaa kyl johtuu ku nukun naama tyynys kii ja pyörin muutenki ympäriinsä :D niin ja nätti meikki! pitää itekki koittaa jotain ton tyylistä ku vaa jaksais enempi meikkailla :) nyt ei oikee inspaa kiitos kiireisten aamuherätysten.. nii ja emmä siis yleensä nuku meikit naamas, mutta joskus ehkä vahingossa... :D tuosta saa sellasen käsityksen etten ikin pes meikkei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itse kullakin aina välillä varmaan tulee nukuttua meikit naamassa (mutta se ei ole oletus) :D.
      Ja tosiaan, kyllä mullakin yleensä on silmämeikit hävinny yön aikana, nyt oli jokin ihme sattunut, kun oli noinkin hyvin pysyneet (ja en edes aamulla siistinyt nuita mitenkään ennen kuvan ottoa!).

      Tuosta meikistä tuli kyllä ihan nätti, olin itse visioinut tummempaa, mutta tuollanen siitä sitte tuli :D. Oli kyllä vaikea valita niistä kymmenistä luomiväreistä, mitä käyttää!!
      En oo itekään nyt arkena jaksanut panostaa yhtä luomiväriä/rajausta enempää silmiin (siksi meikkikuvien osalta täällä hiljaista ollut), liian hankalaa klo 6 herätyksen jälkeen :D.

      Poista

Suositut tekstit