tiistai 13. syyskuuta 2011

Leipomuksia juhliin

Nyt tulee juttua niistä minun tekemistä leipomuksista valmistujaisiini. Ja apunahan oli rakas Mr. Insinöörini sekä hänen siskonsa MN :). Pidemmittä puheitta aloitetaan!

Pasteijoiden täytteenä oli noin 500g Makkarakaupan sika-nautajauhelihaa, 400g Savupekonia (en muista minkä merkkinen se oli, Makkarakaupasta myöskin), 2 pientä paprikaa, 4 tomaattia ja 1 ½ purkkia Creme Bonjourin Aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustoa.

Valmiit Lehtivoitaikinalevyt sulatettiin, puolitettiin, kaulittiin ja täytettiin. Yhteensä tuosta täytemäärästä tuli 32 kpl pasteijoita (2kpl 500g pakettia) :).

Täytetyt pasteijat suljettiin, voideltiin kananmunalla ja paistettiin +225C noin 15min.

Tässä valmiit tapaukset :). Hyviä tuli ja kehuja saivat :).

Sitten toisena projektina oli täytekakku. Pohjat siihen tehtiin samalla kerralla kuin ensimmäinen satsi pasteijoita.

Pohjana toimi 2kpl kääretorttupohjia ja ne tehtiin Kinuskikissan ohjeella.

Valmiit pohjat kumottiin sokeroidulle leivinpaperille jäähtymään ja odottamaan seuraavaa päivää.

Täyttäminen tehtiin seuraavana päivänä. Pohjat puolitettiin, kostutettiin laktoosittomalla maidolla ja tähän keskikerrokseen tuli MN:n tekemää mustikkahilloa (n. 200g) ja Flora vähälaktoosista Vispiä.

Alinpaan ja ylimpään kerrokseen tuli täyte, jossa oli 3 pussia Blå Bandin Valkosuklaa-nougatmoussea (käytettiin laktoositonta maitoa), 200g Lidlistä ostettua valkosuklaata sulatettuna ja 1prk Valion Valkosuklaa-limerahkaa.

Koristeluun käytettiin Flora Vispiä (yhteensä kaikkiaan sitä meni 3kpl 2,5dl purkkia), Pandan suklaa mix-pusseista löytyviä suklaatassuja ja Tokmannilta löytyi kaakaoruusu-paketti, jossa oli 6 ruusua ja 13 lehteä, maksoi 1e :).

Ja tässä muita tarjottavia. Äitini teki kaksi kääretorttua ja tiikerikakun ja kummitätini teki kala- ja lihavoileipäkakut ja toi myös pienen ämpärillisen Tyrnimehua! Herkullisia olivat kaikki :).

Tällaistä tällä erää, katsellaan mitä myöhemmin keksin :).

Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit