perjantai 26. elokuuta 2011

Kiimaisia huutoja asunnossamme...

Nyt se sitten tapahtui, meidän pieni tyttömme Neffuska kasvaa isoksi ja tuli ensimmäistä kertaa kiimaan :D !!


Nyt onneksi taas rauhoittui nukkumaan tuohon viereen, mutta heti jos silitän, niin alkaa nau'unta, puskeminen ja perseen nostelu :D. Onneksi tuon naukuminen on vielä suht pieniäänistä ja välillä se vain kurnuttaa (Maine Cooneille tyypillistä ääntelyä), niin vielä jaksaa tilanne vain naurattaa :).
Leikattavaksi se pitää kuitenkin viedä viimeistään lokakuussa ennen kuin 1v täyttää (sopimukseen kirjattu), mutta katsotaan meneekö hermot tähän aikasemmin :).

Jos tätä lukee narttukissojen omistajat, niin kokemuksia kiima-ajasta otetaan vastaan! Kotonakin ollut aina vain uros-kissoja, niin nartuista ei ole ennen tätä ollut kokemusta :).
Tarviiko merkkailua pelätä??
On nyt eilen ja tänä aamuna ilmestynyt pissat hiekkalaatikon eteen sellaiselle muovimatolle, joka hieman estää hiekkojen leviämistä, mutta epäilen että Siiri olisi ne kummatkin tehnyt... Syytä en vain tiedä, eilen tuo kristallihiekka oli jo todella likaista, että se voisi olla yksi syy, mutta hiekka vaihdettiin illalla ja aamulla oli taas pissat matolla... Hiekka tuskin voi olla syynä, vaikka nyt laitettiin eri merkkiä (on ollut kyseistä merkkiä myös aiemmin käytössä). Voisiko sitten tuo Neffin tila stressata Siiriä??

Tuli kyllä nyt tuo hieman huonoon aikaan, kun joutuu nyt työjuttujen lisäksi murehtimaan nuita kissoja... Noh, taidan alkaa katsella taas työpaikkoja ja laittaa ainakin sinne Helsinkiin hakemuksen, saapa senkin murheen pois hetkeksi mielestä...
Kirjoittelen myöhemmin taas jotain :)
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit